Mä tein äsken todella vaikeen asian päätökseen; mä jätin Miikan taakse. Mä lupasin joskus talvella(ko), että jätän Miksun menneisyyteen, mutta jotenkin vaan en oo tehny niin. Mut tänään, mä havahduin yhdestä syystä hereille. Ei mun oo mitään järkee odottaa sitä jätkää enää, se ei ilmiselvästi rakasta mua enää ja ei ihmekään, sen jälkeen, mitä sillon tein. Ja se on jo jatkanu eteenpäin, mutta mulla on edelleen tunteita sitä kohtaan ja mä oon varma, että Miksukin tietää, etten halua olla vaan kaveri. Joten parempi, että ei olla yhteyksissä ollenkaan. Mä tiedän, että tää tulee sattumaan, mutta hei, millon mä en olis itkeny Miksun puolesta, millon se ei olis satuttanu mua? Mun on todellakin aika jatkaa eteenpäin ja jättää Eki ja Miika taakse, lopullisesti. En mä voi vaan jäädä odottamaan, pyörimään paikoilleen, koska ei se palaa. Ei sen tunteet enää syty uudestaan. Että nyt on sitten mun ja Miikan rakkaustarina virallisesti päättyny, jos tätä rakkaustarinaks ees vois sanoo. Tää, mitä mä koin Miksun kanssa, on ollu samaan aikaan yhtä helvettii, ku taivastakin. Kukaan muu, paitsi yks henkilö, ymmärtää, mitä mä tarkotan. Miika oli mun elämän ensimmäinen rakkaus ja mä tiedän, etten mä tule ikinä rakastamaan ketään sillei, miten mä sitä rakastin. 

Ja samalla, kun tein tän päätöksen, mä tein itelleni lupauksen ja mä pidän sen, vaikka en yleensä pidäkkään itelleni lupaamia lupauksia. Tää on Moonankin ja muittenkin kavereitten kannalta parempi ratkasu. Mun on aika katsoo mun elämää uusin silmin.