sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Jeesustelemaan

Perjantaina, kun olin tullut takaisin kotiin, lähdimme heti setäni häihin. Siellä oli ihan mukavaa, joskin vähän kiusallista, kun en tuntenut puoliakaan ihmisistä ja meidän suvusta ei ollut juurikaan ketään. Sen jälkeen sitten poikettiin Hoikkalassa, papan, Pekan ja Ludmillan luona. Pekka sytytti juhannuskokon ja sitä ihasteltiin siellä. Söimme makkaraa ja kävimme uimassa.

Lauantaina en oikein tehnyt mitään, eikä kyllä voinutkaan, kun satoi iltapäivästä. Päivällä kävin skootterillani Oonan luona vaihtamassa kuulumisia. Oona tuli juuri Ranskasta kotiin ja osti mulle tuliaisen, magneetin, jossa on Eiffel-torni. Kotiin päästyäni otin päiväunet, ja kissamme, Nöpö, nukkui rintakehälläni. Illalla kävimme Samuelin synttäreillä ja Sonjan kanssa vaihdettiin kuulumisia.

Tänään sitten käväisin Arton luona hakemassa tikkuni ja vaihtamassa heidän kanssaan pari sanaa. Jenna ja Johanna olivat taas aika iloisia, kun tulin käymään ja selittivät mulle koko ajan kaikkea, mitä he ovat tehneet. Ja tänään olen pakannut riparia varten, kun se alkaa huomenna. Joten ette kuule musta 8 päivään ja sen jälkeen en varmasti jaksa kaikkea temmellyksiämme kertoa, joten teen tiivistelmän riparista.

Tosiaan, huomenna se alkaisi. 8 päivää riparilla kavereiden kanssa. Vähän jännittää, mitä siellä tapahtuu, kun meillä on aika seko ryhmä, mutta silti ihana. Mutta jännitystä onneksi helpottaa se, että tunnen jokaisen ripariltani, niin ei ole vieraita ihmisiä.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Leirillä osa 2

Keskiviikkona ei Adan kanssa voitu suunnitella mitään, koska illalla ratsastustuntien jälkeen me lähdettiin mökille ja siellä oli sitten ruoka ja sauna. Uimassakin sai käydä, jos halusi. Rosinkin saapui sinne ja yllätti mut ja Adan ihan täysin, kun kukaan ei maininnut siitä ollenkaan. Illalla sitten Ada ja Rosin kertoi pikkusille kauhutarinoita ja urbaaneja legendoja. Illalla sitten oli myös lettukestit ja letut olivat todella hyviä.

Torstaina järjestimme teoriatunnille kolme erilaista pistettä, yhdessä oli harjojen tunnistusta ja niiden käyttötarkoituksia, toisessa suitsien kokoamista martingaalin kanssa ja viimeisessä hevosten merkkien nimeämistä. Jaoimme ryhmän kolmeen ryhmään ja menimme oman ryhmän kanssa pisteet läpi. Sen jälkeen oli ratsastustunti ja osa meni maastoon. Lähdin Onnia taluttamaan sinne, vaikka vähän epäilinkin, että kestääkö nilkka. Mutta hyvin nilkka kesti ja välillä jouduin oikeasti juoksemaan, niin kyllä se ihan kunnossa on. Ratsastustunnit venyivät niin pitkään, ettemme voineet kehitellä ohjelmaa. Olimme leirikämpässä ja juttelimme. Tänä yönä jäin yöksi ja yöstä tulikin aika rankka; kahta leiriläistä alkoi illalla pyöryttää ja pääsin vasta 3 aikoihin aamusta kunnolla nukkumaan.

Perjantaina oli viimeinen leiripäivä. Leiriläiset söivät aamupalan, jonka jälkeen lähdimme talliin. Leiriläiset saivat valita ryhmissä hevosen ja että menivätkö he sillä ilman satulaa vai satulan kanssa. Minä ja Ada saimme pitää tunnin. Adan tehtävänä oli pitää kahdeksikko ja minun tehtäväni oli pieni este. Leiriläiset kehuivat meitä, että olimme hyviä tunninpitäjiä, vaikka musta kyllä tuntui, että en oikein osannut. Mutta enhän kylläkään edes olisi voinut osata, koska tämä taisi olla ensimmäinen tunti, jonka pidin. Tunnin jälkeen oli vuorossa ratsastusleikki ja sen jälkeen me saimme ratsastaa. Ada meni Väinöllä, Rosin Leksalla ja minä Onnilla.

Kuljin aluksi Onnin kanssa pitkällä ohjalla, jonka jälkeen otin ohjastuntuman ja aloin tekemään pääty-ympyröitä. Onni oli alussa aika laiska, joten jouduin ratsastamaan sitä todella paljon eteenpäin. Otimme ravin aika nopeasti ja ravailin koko kenttää pitkin ja välillä kokeilin harjoitusravia, kun Jaana sitä käski harjoitella. Laukkasin molempiin suuntiin kaksi kertaa pitkän sivun ja ympyrän. Onni hyvin piti laukan ympyrälläkin, vaikka piti ratsastaa sitä vähän eteenpäin. Sen jälkeen laukkasin Onnilla pitkällä ohjalla. Onni laukkasi todella hyvin ja toimi istunnallani erinomaisesti. Pystyin tekemään laukassa ympyrän ohjaamalla Onnia pelkällä istunnallani ja pohkellani. Sen jälkeen ravailin vähän aikaa ohjastuntumalla ilman jalustimia, jonka jälkeen pitkällä ohjalla ja sen jälkeen vielä ilman ohjaa ollenkaan. Onni ravasi koko ajan eteenpäin ja tämä oli hauskaa. Pysyin hyvin siellä selässä ilman ohjaa ollenkaan, ehkä paremmin pysyin siellä, mitä ohjan kanssa. Annoin Onnin levätä loppukäynneissä ja ratsastin tallin pihaan. Onni oli tänään todella hyvä, vaikka sillä oltiin menty mua ennen tunti.

Tunnin jälkeen sitten pesin Onnin jalat taas, koska rakastan sitä puuhaa. Se on ihana tunne, kun Onnin jalat ovat puhtaat ja se sukka näkyy. Ruokana tänään oli hampurilaisia ja ranskalaisia. Jälkiruoaksi oli jäätelö. Ruoka oli todella hyvää. Sen jälkeen kävimme leiriläiset hyvästelemässä. Leiri oli todella mukava ja leiriläiset ihania. Toivottavasti törmään heihin joskus jossakin, koska osa oli eri paikkakunnalta.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Leirillä osa 1

Elikkäs siis, nyt mä olen ollut jo kaksi päivää Siipolassa töissä ja ne lapset ovat aika mukavia ja ihan turhaan olen niitä jännittänyt ja eilenkin en enää ollenkaan jännittänyt niitä.

Maanantaina Adan kanssa suunniteltiin pikkusille illaksi kysymyksiä. Ajattelimme pitää niille sellaiset tietovisan. Sitten me pidimme teoriatunnin. Tunti sisälsi hevosen varustuksien laittoa. Sitten teoriatunnin jälkeen oli ratsastustunnit ja ruokailu. Sen jälkeen pidimme Adan kanssa tietovisan ja lapset näyttivät tykkäävän siitä. Sen jälkeen he innostuivat rakentamaan kentälle esteitä ja hyppivät niitä.

Tiistaina suunniteltiin Adan kanssa leirikastetta, että mitä siihen tulisi. Lopuksi päädyttiin tällaiseen: ensiksi purulan yli lantalaan ja sieltä piti etsiä kolmesta sangosta harja. Sen jälkeen heinälatoon, jossa piti valita kolmesta vaihtoehdosta ja syödä se. Sitten hevospihattoon ja siellä piti tunnistaa hevonen, jonka jälkeen käveltiin lankkua pitkin isoon lammikkoon heppapihatossa, sen jälkeen vielä portin ali ja sitten oli vielä pesu.

Teoriatunti vähän myöhästyi, koska pidimme ennen teoriaa irtohypytystä. Hevosina meillä oli Nappi, Salama ja Xante. Nappi ja Salama hyppäsivät hyvin ja Xantekin, mutta lopussa Xante sai päähänsä hypätä aidan yli muiden hevosten luo laitumelle. Saimme sen kiinni, mutta se hyppäsi toisen kerran sinne. Sen jälkeen oli vuorossa teoriatunti, jonka piti Katriina aiheena hevosen elämää. Se oli aika mielenkiintoista.

Sen jälkeen oli vuorossa ratsastustunnit, ja ekalla tunnilla puoli ryhmää lähti maastoon. Mäkin sain tänään ratsastaa Onnilla toisella tunnilla. Tunnin aiheena oli kevyt istunta. Meidän piti verkoissa tehdä paljon ympyröitä, mutta ei oikein muuta. Sen jälkeen sitten piti ensiksi käynnissä tulla pitkällä sivulla kaksi puomia, ensimmäisellä puomilla nousta kevyeeseen istuntaan ja toisella puomilla sitten alas. Tehtävä sujui hyvin ja sen jälkeen sitä vaikeutettiin; piti puomien välissä tehdä ympyrä. Tämä sama tehtävä tehtiin myös ravissa, jonka jälkeen sitten oli laukkatehtävän vuoro. Meidän piti laukata puomien yli ja niiden välissä laskea laukka-askeleet. Tämäkin sujui todella hyvin, koska Elisa kehui meitä kaikkia lopuksi. Loppuverkat menimme ilman satulaa. Jos haluatte tietää, miten Onni meni, niin kurkataa Tallielämää-sivulle.

Tämän jälkeen oli ruokailu ja sen jälkeen leirikaste. Se oli todella hauskaa katsoa, kun ne pikkuset suorittivat radan todella hyvin. Ja naurusta päätellen heilläkin oli hauskaa. Nyt sitten tänään meillä pitäisi illalla olla joku leikkitunti, jos oikein muistan.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Uusi perheenjäsen

Tänään oli tallipäivä. Lähdin ensimmäistä kertaa omalla skootterillani ajelemaan ja pääsin ehjänä perille, enkä aiheuttanu kolareita, joten matka meni ihan hyvin. Hain Onnin sisälle. Herra ei taaskaan suostunu tulemaan, vaikka kuinka nätisti kutsuin sitä. Mutta on sillä välillä sellasiakin päivä, että kun huudan sitä, niin se tulee heti luokse. Harjasin sen siinä ja Onni nosti kaviot tosi hienosti, vähän oli vieläkin toisen etukavion kanssa hankaluuksia, mutta lopulta mä voitin. Onnin kanssa ei tänään tarvinnut myöskään tapella suitsien laitosta, nätisti se aukasi suun. Sen jälkeen Onni katsoi todella hämillään mua, kun en laittanutkaan sille satulaa.

Onni oli onnessaan, kun pääsi heinää mutustamaan
Selkään pääsin penkiltä toisella yrityksellä, vaikka Onni ei malttanut millään paikallaan pysyä. Leni tuli Röllin kanssa kentälle, niin mun ei yksin tarvinnut olla. Vaikkakin Onni oli tosi rento, niin olisin pärjännyt sen kanssa luultavasti kahdestaankin. Ravi oli aluks pompottavaa, niin jouduin ottamaan harjasta kiinni, mutta lopputunnista jo ei tarvinnut pitää kiinni. Pari estettäkin menin (20 cm) ja Onni tiputti molemmat, mutta ei se haitannut, pääasia, että meni kuitenkin yli. Siinä sitten temppuilin lopputunnista Onnin kanssa; käännyin väärinpäin ja menin Onnin pehvan päälle istumaan ja tein kaikkea tällaista. Ei Onni mitenkään siihen reagoinut, nätisti herra paikallaan seisoi. Lopputunnista Elisakin pistäytyi kentällä ja selitti mulle ensi viikon työvuoroista. Olen siis seuraavan viikon Siipolassa isosena alkeisleirillä.


Vesi keskeytti sitten tunnin. Vein Onnin sisälle ja laitoin sen aika nopeasti kuntoon ja päästin vapaaksi syömään heinää. Sitten lähtin skopalla kotiin ja en kastunut ollenkaan, koska ei onneksi hirveästi satanut.

Kotona sitten lähdettiin melkein heti hakemaan meille uutta perheenjäsentä, kissanpentua. Se on naaras ja sillä ei ole vielä nimeä ja se on 8 viikkoinen. Kyllä se aika vikkelä on ja tottui aika nopeasti meihin ja antoi tuosta loppuillasta jo vähän silittääkin. Viiruun me totutetaan se vasta sitten, kun se on tottunut taloon ja meihin.

Kuka se sieltä kurkistaa?
Huomenna se olisi tosiaan leirille avustajaksi ja saa nähdä, mitä me keksimme Adan kanssa. Kyllä mua jännittää vähäsen, että miten ne suhtautuu muhun ja millasia ne on.

Karvapallero

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Hallamäessä

Juu, eli menin Aneten pyynnöstä kuvaamaan sen ja Maxin tuntia Hallamäkeen, kun Anette ei ollut saanut muita kuvaajia. Mentiin sinne, niin käytiin ensimmäiseksi kattomassa Vellua tunnilla, jonka jälkeen haettiin Maxi. Maxin hakemisessa oli vähän vaikeuksia, kun herra ei suostunut oikeen lähtemään Pinkin luota. Näistä kahesta on ilmeisesti tulleet aika läheiset ja niinkuin Jennikin nimitti Pinkkiä Maxin "tyttöystäväksi".

Tallissa sitten Anette harjasi Maxin läpi ja laittoi varusteet. Max oli vähän stressaantunut siitä, kun Pinkki oli jäännyt laitumelle. Se steppaili siinä paikoillaan ja melkeen murskasi Aneten seinän ja pehvansa väliin. Onneksi Anette kerkesi pois alta. Suojienkin laitossa Max liikkui ja hirnui aika mahtavasti pari kertaa. Mutta muuten varusteiden laitto sujui hyvin.

Kentällä sitten Aneten piti ratsastaa Maxia kokoajan eteenpäin, koska Jenni kertoi, että oli pari päivää sitten Maxilla mennyt ja herran selkä oli ollut aika kipeä. Anette verkkasi Maxin nopeasti, meni reipasta ravia ja otti vähäsen laukkaakin. Sen jälkeen Anette alkoi tehdä Maxin kanssa raviväistöjä. Osa onnistui ihan hyvin ja osa taas ei, koska Max lähti alta pois aika äkkiä. Sitten siirryttiin vähän vaikeampaan tehtävään; sulkuväistöön. Tässäkään ei aluksi oikein sujunut, koska Maxia ei huvittanut tehdä väistöjä, mutta loppua kohden alkoi herra menemään paljon kiltimmin. Sitten oli vuorossa vielä laukkaväistöjä ja nämä menivät myös todella hyvin  molemmilta. Sen jälkeen Anette sitten laukkasi Maxilla pitkällä ohjalla, että se saisi venyttää selkäänsä. Sitten oli loppuverkkojen vuoro ja menimme talliin.

Laitoimme Maxin valmiiksi, se sai kauraa ja kylmägeeliä selkäänsä ja jalkoihin, jonka jälkeen Anette ja Jenni veivät Maxin ja Vellun Pinkin seuraksi laitumelle. Sitten menimme hetkeksi sisälle, joimme kahvia ja rupattelimme ja nauroimme Jennin koirille, koska ne olivat vähän hassuja.

Muuta en ole kerinny oikeen tehdä, ku tulin 2 h sitten tuolta Hallamäestä pois ja kuvia en oikein saanut omalla järkkärilläni, kun satoi, niin en halunnut sen kastuvan. Huomenna olisi sitten Onnin liikutus ja ajattelin mennä ilman satulaa kevyesti, kun ensi viikolla Siipolassa on taas leiri, niin Onni saa siellä ihan tarpeeksi liikuntaa.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Uusi ulkoasu

Mä päätin tänään, että tämä blogi tulee muuttumaan edes vähäsen. Ensinnäkin halusin tehdä bannerin, mutta tämä kone ei oikein suostunut yhteistyöhön, joten lisäsin sitten tuollaisen normaalin kuvan. Sitten muutin kanssa blogin nimen, jos ette sitä vielä huomanneet. Sitten oisin halunnut tuohon sivulle kuvia, joista olisi päässyt esim. mun tietoihin, mutta sekään ei oikein onnistunut. Lisäksi sitten muutin vähän kirjoitustyyliäni, enää ei ole hirveästi puhekieltä, vaan enemmän kirjakieltä.

Mutta kyllä tämä muutenkin tulee muuttumaan; tästä lähin kirjoitan otsikot ja alan kirjoittaa illalla sen päivän tapahtumia, niin tulee tekstistäkin pidempää. Kuvista en vielä osaa luvata mitään, jos jaksan ladata niitä koneelle, niin laitan sitten seuraavan postauksen yhteyteen.

Mutta nyt tähän päivään; en oo oikeestaan tehnyt tänään paljoa. Heräsin joskus klo 8 aikoihin. Vein Viirun pihalle, vaihdoin sille veden ja annoin ruoan. Sen jälkeen söin itse ja puin päälle. Päivän vaatteisiini kuuluu Lee Cooperin farkut, H&M:n pinkkivihreeviolettivalko-raidalliset sukat ja normaali H&M:n musta toppi. Sen jälkeen sitten tein koneella normaalit hommat (esim. facebook ja katsoin Siipolan tallin sivut), jonka jälkeen katsoin Katsomosta Mentalistin ja Kuuntelijan. Sonja soitti aamupäivällä johonkin aikoihin ja juteltiin n. vartti.  Sitten latasin koneelleni Gimpin ja sille tielle olen jäänyt. Eli olen tutustunut tuohon Gimppiin ja _yrittänyt_ tehdä banneria, joka epäonnistui aivan täysin.

Eli niinkuin sanoin, olen ollut suurimmaksi osaksi päivän koneella. Mutta eipä tuolla ulkonakaan kovin ole viihtynyt; 8 aikoihin aamusta satoi, on satanut kokoajan ja nyt sataa ihan kaatamalla. Mutta luultavasti, sitten kun äiti tulee töistä, niin menen varmaan sisälle (olen ollut koko päivän saunalla).
Onni meni eilen ihan nätisti ja oli ihanaa nähä sitä pitkästä aikaa (nojoo, viikko oli vaan välissä xDD). Mulla oli oikeesti sitä ihan hirvee ikävä :) Ja kyllähän tuo mun jalkakin kesti, vaikka se välillä muljahteli sillei inhottavasti... Nyt sitten tänään ihan normipäivä, huomenna Aneten kanssa Hallamäkeen ja sitten sunnuntaina Onni ratsastaan.

torstai 13. kesäkuuta 2013

No niin. Voihdoinkin jaksoin tehdä Onnistakin oman välilehden tonne :)) Käykäähän lukemassa, vaikkakin tekstiä tulikin aika paljon :DD Sitte kanssa poistin sen Puten välilehden. Ku eihän siinä oo mitään järkee sitä pitää, ku Putte on taivaissa.
OIOIOIOIII!! En malta oottaa, että kello menee siihen 4 :)) Sillon nimittäin tää tyttö on jo tallilla laittamassa Onnipojua valmiiks ja menemässä Jaanan koulutunnille (arvelisin, että se on koulutunti, mut voihan se myös olla estetunti) Mä oon niin ilonen, että vihdoinkin ne Jaanan tunnit alko, ni Jaana pääsee arvioimaan mun ja Onnin työskentelyä. Ja musta kans tuntuu siltä, että Onni meni tänään aika hienosti :)) Mutta saa nähä, onko herra sittenkään niin ihanalla tuulella, ku mä haaveilen :DD

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Nyt on ollu vähän taukoo, ku ei oo oikeen jaksanu kirjotella tänne mitään, vaikka viime viikollakin tapahtu. Ensinnäkin sillon maastoeste tunnilla menin Onnilla ja muuten meni hyvin, mutta sitte ku mä olin vika, ni Onnille tuli ikävä kavereita ja se lähti käsistä ja sitte mä tipuin sieltä. Nilkan molemmin puolin nivelsiteet venähtäny, mutta nytku oon jo viikon tätä parannellu, ni kyll mä huomenna aion käydä Onnin ratsastaa.

Sitte mulla on nyt ollu ajotunnit jo. Ne meni ihan hyvin, pari mokaa tuli, mutta se on ihan sallittua, ku en oo ennen ite tuolla liikenteessä ajanu. Tänään sitte ois ajokoe ja toivotaan, että pääsen läpi. Mull ei ois muuta ongelmaa, portit ja hätäjarrutus menee, mutta sitten hidasajossa mä meen ehkä liian kovaa. Juhaki sano nyt eilenki, et se on siinä ja siinä, päästääkö ne sut lävite siitä... Mutta toivotaan parasta :)

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Tänään ratsastamaan ;) Me mennään hyppiin maastoesteitä ja kyllä hiukan jo jännittää, oon mä maastossa ollu ennenkin, muttakun siellä ei ikinä tiiä, mitä tapahtuu ja sit mä aina jännitän esteitä. Mut ois Onnilla ihan kiva mennä, ku rakastan sen hyppytyyliä ja näin, en oo sitä käyny ratsastaa, mut toisaalta sitte Onni on aika säikky maastossa, ni jos kumminkin kerään ekana kokemusta ja sitten vasta. Mut nyt kyllä mä oon Onniin kallistunu enemmä, ku Linkkiin, mutta saa nähä, minkä Ellu mulle pistää.

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Tänään sitten pitäis käydä Jyväskylässä ;)) Mä haluan sieltä ainaski uuden kirjan ja olis toiset farkkushortsitkin kivat, ku on vaan nää yhet. Mut muuten ei tuu ainakaan mieleen, mitä tarviisin, mutta enköhän siellä kaupassa keksi jotakin ;D

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Ohhoijakkaa, tässä vielä heräilen :D Mutta onse kyllä kumma, vaikka on jo kesäloma ja vaikka viime  iltana valvoin myöhempään, mitä tavallisesti, ni silti heräilen ekan kerran siinä viiden aikohin aamusta :DD Mulla on ilmeisesti vieläkin koulurutiinit päällä, mutta eiköhän ne lähe sitte kesän mittaan pois ;) Jos tänään tulee kuuma keli, ni mä käytän Viirun uimassa ja jos vaikka mäkin saattaisin käydä uimassa :D

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Jos tänä päivänä siivois tuota hyllyä, ni mahtuis noi uudet kirjat sinne... Ja voishan tota vaatekaappiakin siivota, että ottais talvikamppeet jo pois. Mut saa nähä, että kuhan nousen tästä sängystä, ni iskeekö laiskuus. Mä en muuten välttämättä joka päivä nyt kesällä tänne kirjota, koska jos ei sinä päivänä tapahdu mitn, ni sitte on kai tänne turha kirjottaa.

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Tänään sitte alkaa kesäloma ! :)) Ei tartte, ku olla joku 1-2 h koulussa ja sitten pääsee pois ja tullaan vasta 9-10 vk päästä takas :) Tokarista en osaa sanoa kylläkään mitään, oishan se kiva, jos keskiarvo nousis, ku viimeks tais olla 8.4.. Mut vaikka laskiskin, niin ysillä on aikaa petrata, ku siellä vaan kerrataan, ni on helpompaa.