Tänään tulin tallille siniä 9 aikoihin jo, vaikka mun tunti on siinä 12. Lakaisin käytävät ja siivosin Steffin karsinan ja sitten kuvasin vähän aikaa polleja. Sittenkun Elisa tuli, laittelin pikkusille hepat valmiiks ja näin.
Mä menin Onnilla, ylläys. Onni ei tullu tälläkään kertaa mun luokse, kun menin hakemaan sitä. Johtuen ehkä siitä, koska sillä oli sen nenän edessä tosi iso heinäkasa. Onni oli tosi kiltisti laitossa, kaviot nosti hyvin ja satulan laitossakaan ei ollut ongelmaa. Sitten suitsien laitto oli asia erikseen; Kun irrotin riimun, niin Onni liiskas mut ainakin 5 kertaa seinän ja sen väliin ja ei antanu millään päätään mulle. Mutta kyllähän mä sitten lopulta voitin taistelun ja sittekun olin saanut suitset päähän, Onni oli jo ihan rauhallinen.
Käynnissä ratsastin sitä jo taas eteenpäin aika paljonkin ja tein niitä pääty-ympyröitä. Onni kuunteli mua aika hyvin ja liikkui eteenpäin. Käyntiverkkojen jälkeen aloimme menemään kolmikaarista kiemurauraa. Onni meni ihan hyvin, joskin ensimmäisessä kaarteessa se ei taipunut mitenkään hyvin, mutta muissa kiertyi hienosti sisäpohkeen ympärille. Tätä samaa teimme myös ravissa ja Onni meni tosi hienosti, se ei yhtään laiskotellut ja kuunteli mua tosi hyvin. Laukkatehtävä oli sitten sellainen, että ensimmäinen ja viimeinen kaarre piti laukata. Aluksi laukkasin Onnilla pari kertaa pitkää sivua, että saan siihen sen tuntuman ja Onni polki hienosti eteenpäin. Sitten aloin tekemään samaa, mitä muutkin ja yllätyin, kun Onni oikeasti taipui laukassa niin pienessä tilassa. Ikinä ennen en ole koittanut Onnilla tällaista ja se meni hienosti. Ajattelinkin, että tätä voisimme kokeilla sitten myös kahdestaan joskus. Loppuverkoissa menimme keskiympyrälle ja yritimme tehdä eteen-alas-taivutuksia. Onni ei oikein ymmärtänyt jutun ideaa ja se ei oikein taipunut sisälle päin, mutta välillä oli pieniä hetkiä, jolloin herra suvaitsi laskea päätään vähän alemmas. Koko tunnin Onni meni aika kivasti, käynnissä se ehkä vähän laiskotteli, mutta ravissa ja laukassa ei ollenkaan.
Nyt lähden Pihtiputaalle serkkuni luo. Sonja sai oman kämpän tässä viikko sitten, ni pitäähän sitä käydä nyt katsomassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti